*

Haavoittuneet kokijat

Lääkekorvauksen leikkaus ei säästä

Tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytettävien lääkkeiden sairausvakuutuskorvausta vähennetään merkittävästi. Diabeteslääkkeet siirretään ylemmästä erityiskorvausluokasta alempaan erityiskorvausluokkaan. Riittämättömästi hoidettuna tyyppi 2 johtaa vakaviin elinvaurioihin ja lisäsairauksiin, joiden hoitaminen on yhteiskunnalle paljon kalliimpaa kuin lääkkeiden korvaaminen sairastuneille. Sairaus on pitkälti perinnöllinen sairaus. -2 tyyppi on perinnöllinen ja siihen voi sairastua, vaikka olisi koko ikänsä pitänyt itseään kunnossa, kirjoittaa lääkeaddressin allekirjoittanut. Aikapommi on ovella hoitamattomilla tyypin 2 lisäsairauksilla tulevaan soteen. Asiantuntijat ovat tuoneet esille mm. amputaatioiden, sydän- ja verisuonisairauksien, kroonisen munuaistaudin, näköhaittojen kustannukset ja muistisairaudet. Lääkekorvausten leikkaus diabeetikoilta ei säästä rahaa vaan lisää ongelmia ja kustannuksia, mikäli joudutaan jatkossa yhä vaativampiin hoitoihin. Korvausten leikkaus on vaarantamassa nyt hoitotuloksia ja potilasturvallisuutta, on lisäksi eriarvoistava, ja alentaa toimintakykyä sekä aiheuttaa kärsimystä, sillä monien iäkkäiden pitkäaikaissairaiden rahat eivät nytkään riitä lääkkeisiin. Diabetestä sairastavia on yli 300 000 ja jopa 50000-100000 sairastaa tietämättään. Omina säästämiskeinoina jotkut diabeetikot ovat tuoneet esille jo lääkkeiden lunastamatta jättämisen ja niiden käytön vähentämisen. -Sydämeni särkyy eläkeläisten, työttömien ja vähävaraisten puolesta, sanoo yksi lääkeaddressin allekirjoittanut. http://www.adressit.com/tyypin_2_diabeteslaakkeiden_korvaustaso_sailytet...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Diabeteslääkityksen laiminlyönti tuskin voi olla kenelläkään rahasta kiinni. Siinä on sitten jo lääkäri laiminlyönyt seurausten selostamisen potilaalle.

Paljon sairastavilla lääkekatto muuten menee jo muutenkin täyteen vuodessa joten muutos ei sinänsä lisää heille käytännössä kuluja lainkaan.

Itse kuitenkin suosisisin säästöissä toimenpiteitä joilla on jokin toivottu kannustinvaikutuskin. Työttömyysetuuksien leikkauksilla tälläinen esimerkiksi on, kun taas lääkekorvausten leikkauksilla ei. Tai siis mihin siinä kannustettaisiin? Laiminlyömään oma hoitonsa? Toivottavasti joku idiootti ei nyt tule sanomaan että 'sitähän porvarit haluavat' tai jotain muuta yhtä älytöntä.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Pienituloisimmilla jokainen kymppi lääke- tai lääkärimenoihin tietää syömätöntä päivää. Ehkä se on hyväksi, koska sokeriarvothan pysyy kurissa, kun ei syö. Luulo ei ole näissä köyhyysasioissa tiedon väärti.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pienituloisimmilla sossu kyllä maksaa lääkkeet. Kenelläkään se ei rahasta jää kiinni jos vain apua suostuu ottamaan vastaan. Ei sinunkaan kannata arvuuttelemaan lähteä :)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #3

Mä olen pienituloinen, mutta sossusta en saa penniäkään vaan kaikki lääkkeeni maksan ihan itse.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #9

Eli olet määritelmällisesti todennäköisesti keskituloinen. Et kuulu alimpaan etkä ylimpään tulodesiiliin.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tähän astihan ne lääkkeet on maksanut joku muu, joten näiden kohdalla pitäisi säästöjä olla odotettavissa, jos asia hoidetaan oikeudenmukaisesti. Todennäköisesti ei hoideta.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Tämän vuoden alussa tullut 50 euron alkuomavastuu sai jotkut Tyypin 1 diabeetikotkin lykkäämään vuoden ensimmäistä insuliiniostosta... kyllähän apteekkilaisena hirvitti seurata vierestä...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itse olisin tilanteessasi vaikka etsinyt sosiaalitoimiston yhteystiedot asiakkaalle joka jättää lääkkeensä ostamatta. On vähän väärin syyttää jotain muuta tuosta tilanteesta kun pienituloisille on luotu erikseen järjestelmä joka pitää huolta siitä että esimerkiksi lääkkeistä ei joudu tinkimään.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Kyllä se sosiaalitoimistokin tulee mainittua tällaisissa tilanteissa. - Tärkeiden lääkkeiden laiminlyöntihän se vasta kalliiksi yhteiskunnalle tuleekin.

Käyttäjän teuvomast kuva
Teuvo Mast

Monelle diabeetikolle ja astmaatikolle nuot lääkkeet ovat elinehto ja kyllä sossu maksaa on monasti liiottelua .
Ja jo yksi vrk sairaala hoitoa tulee sen säästön syömään mitä noissa lääke säästöissä tulee .
Kun esim nuot kaksi sairaautta on ne vie melkoisen summan rahaa, tiedän sellasia tapauksia jossa nuot on molemmat sairaudet ovatkin samalla ihmisellä . terv tepivaari

Toimituksen poiminnat